
Nyt on taloudellisen tasapainon aika
Talous on kovalla koetuksella koronakriisin, Ukrainan sodan sekä kansan ikääntymisen seurauksena. Toivottu vakaus voidaan saavuttaa hyvinvointitaloudella, mikä varmistaa sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävän tulevaisuuden. Hyvinvointitaloudella turvaamme sekä nykyisten sekä tulevien sukupolvien elämän.
Noususuhdanteinen talouspolitiikka edellyttää pitkäjänteisyyttä, innovatiivisuutta ja sopeutuvuutta. Laskelmoitu suhdannepolitiikka eli vastasyklinen finanssipolitiikka mahdollistaa kestävän ja vakaan talouden. Panostukset koulutukseen, riittävät verotulot, laadukkaat työvoima- ja sotepalvelut suosivat työllisyyden kasvua. Nämä ovat pitkän tähtäimen panostuksia, jotka maksavat itsensä takaisin.
Suomen bruttokansantuote on kehittynyt nihkeästi noin 15 vuoden ajan. Väestö ikääntyy ja palvelutarve kasvaa. Työikäinen väestö ei näillä näkymin kasva, mikä tarkoittaa sitä, että se tulee olemaan taloudellisen kasvun rajoittava tekijä. Suomen väestörakenne edellyttää tarkoin harkittua ja pitkäjänteistä työllisyyspolitiikkaa. Työntekijöiden hyvinvoinnin laiminlyönnillä voi olla kohtalokkaat seuraukset kansantaloudellisesti. Työllisyysasteen kohoaminen vähentää menoja ja kohentaa valtiontaloutta arviolta puolentoista miljardin edestä.
Tulevakin hallitus joutuu tekemään maan tulevaisuuden kannalta ratkaisevia ja myös kipeitä päätöksiä. On kuitenkin pidettävä huoli siitä, että päätöksenteossa huomioidaan koko kansan ja hyvinvointivaltion etu. Koulutukseen, sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä tutkimukseen kohdistetut leikkaukset rampauttavat tulevien sukupolvien mahdollisuudet kehitykseen, rajoittavat heidän potentiaalia ja lisäävät eriarvoisuutta. Nämä ovat lyhytkatseisia, hetkellisiä keinoja, joilla on kuitenkin pysyvät haittavaikutukset.
jatka lukemista...
.jpg)
Lastensuojeluun ja sosiaalihuoltoon akuutisti lisää resursseja nuorisorikollisuuden, nuorten pahoinvoinnin ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Nuorten mielenterveys-, oppimis- ja yhteisöllisyysvajeihin ratkaisuja.
Nuorten hyvinvointi on jokaisen asia
.jpg)
Turvallinen huominen
Nato-jäsenyyden ei tule vaikuttaa Suomen rooliin aktiivisena rauhanvälittäjänä ja aseistariisunnan edistäjänä maailmalla. Ilmastokriisi on turvallisuuskysymys - fossiiliriippuvuudesta irtaannuttava ja siirtymää kohti omavaraista energiantuotantoa priorisoitava.

Terve, reilu Suomi
Reilumpi huominen kaikille, ei harvoille. Palkalla on tultava toimeen. Yhteiskuntarauhaa vaalittava - nollatoleranssi rasismille. Läpinäkyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta uudistusta vaativaan maahanmuuttoviraston toimintaan.
Lue lisää ->